Kalsiumia painonpudotuksen apuna?
Painonpudotuksen apuna kokeillaan jos minkälaisia apukeinoja. Ehkäpä vähiten tunnettuja on kalsiumin vaikutus painonpudotukseen. Ja tässä vaiheessa voi jo sanoa, että kyseessä ei ole mikään ihmeaine, jonka avulla paino putoaisi itsekseen. Saadut tutkimustulokset ovat hieman ristiriitaisia kalsiumin antaman hyödyn suhteen, mutta saatujen tulosten suunta on ollut positiivinen tai vähintäänkin neutraali. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka saavutettava hyöty oli joissain tutkimuksissa varsin pieni niin se oli silti havaittavissa. Kalsium ilmeisesti ylläpitää termogeneesiä eli lämmöntuottoa kehossa silloin kun keho saa liian vähän kaloreita. Lisäksi kalsium vaikuttanee adiposyyttien eli rasvasolujen toimintaan, kun kalorien saantimäärää rajoitetaan. Toisaalta vaikka lisäkalsium ei auttaisikaan laihtumaan niin se saattaa vaikuttaa myös pelkästään positiivisesti kehon rasvan määrään vähentäen sitä. Korkea kalsiumsaanti saattaa lisätä lipolyysiä eli rasvan hajoamista glyseroliksi ja v...