Kuinka tähän päädyttiin

Tervehdys sinulle; sivulleni jostain syystä eksynyt arvon lukija. 

Ennen kuin julkaisen ensimmäisen "varsinaisen" blogipostauksen, päätin katsastella jo elettyä elämää ja miettiä, kuinka lopulta oman blogin aloittaminen tuntui järkevältä ajatukselta. Täytän tänä vuonna 30 ja vuoden yhä lähestyessä lokakuun viidettä päivää, on päässä jyskyttänyt ajatus siitä, miten vähän elämänsä aikana on saanut aikaiseksi. Mihin ihmeeseen 30 vuotta on ehtinyt kulua? Tässä blogipostauksessa käsitellään siis tiivistetty oppimäärä minusta.

Olen aina ollut pienen kaveriporukan omaava henkilö, jolle uusien tuttavuuksien hankkiminen on tuottanut haasteita. Aina uuden elämänvaiheen alkaessa tuo porukka on myös korvautunut lähes kokonaan uusilla kasvoilla kovan työn jälkeen. Henkilöt, joiden kanssa aikaa olen viettänyt koulun ulkopuolella on voitu aina laskea yhden käden sormilla. Ala-asteella minua alettiin hakea mukaan välituntien leikkeihin vasta, kun opettajat käskivät muita oppilaita tekemään niin. Olin alakuloinen, kun minua ei pidetty riittävän kivana tyyppinä. Käänteentekevää oli oman ajatusmaailman muuttaminen. Jos he eivät minua pyydä leikkeihinsä niin se on heidän tappionsa.

Kun aikaa ei vietetty paljoakaan ihmisten kanssa, niin täytyi keksiä toinen kiinnostuksen kohde. Lukeminen tuntui varsin tylsältä. Siitä puuttui mielestäni kyky vaikuttaa tarinan kulkuun. Olen kuitenkin aina nauttinut hyvistä tarinoista. Elämän aikana onkin tullut pelannut tuhansia erilaisia videopelejä, joiden avulla olen saanut nauttia kaikenlaisista juonenkäänteistä. Moni haluaa irrottautua todellisuudesta suuntaamalla lomalle ulkomaille. Oma irtiottoni todellisuudesta tapahtuu ihan omassa olohuoneessa. Hetkessä olen muinaisessa Kreikassa keskustelemassa Hippokrateen kanssa. Seuraavana päivänä olenkin valtaamassa Britanniaa viikinkinä.

Playstation 1 oli ensimmäinen kone, joka oli kovassa käytössä omassa nuoruudessa.

Lukion ja armeijan jälkeen tie kulki työvoimatoimistoon. Koska minulla ei ollut minkäänlaista koulutusta niin minulle annettin valinta kahden harjoittelupaikan väliltä. Apteekkityöntekijä tai hautausurakoitsijan assistentti. Koska apteekissa olevat työkaverit olisivat pääosin (elossa olevia) kauniita naisia niin valinta oli varsin selvä. Jospa sieltä löytäisinkin jopa elämäni ensimmäisen parisuhteen. Varsin pian kuitenkin valkeni, että lähes kaikki naiset olivat jo parisuhteessa. Miehet taas olivat sinkkuja, Liekö heilläkin ollut samanlainen ajatus kuin minulla alunperin parisuhteen löytämisestä apteekista. Hauskaahan tässä on se, että tällä hetkellä apteekissamme kolme miestä on parisuhteessa; heistä jokainen naisfarmasistin kanssa. Ja loput ovat yhä sinkkuja.

Apteekin työyhteisö tuntui niin mukavalta (ja on sitä edelleen), että päätin aloittaa farmaseutin opinnot (kyllä ne lääkkeetkin vähän kiinnostivat). Koulutuskaareni huipentui laillistamiseen vuonna 2016. Muuta mainitsemisen arvoista koko koulu-urasta ei olekaan jäänyt käteen. Olin varsin keskinkertainen monilla osa-alueilla. Koulutuksen loppuun saattaminen oli kuitenkin sen verran merkittävä paalu elämässä, että sitä täytyi juhlistaa ottamalla tatuointi. Pari vuotta valmistumisen jälkeen alkoi tulla tunne, että elämä ei oikein etene mihinkään. Työssä ei esiintynyt varsinaisia uusia haasteita, vaikka joskus tulikin eteen jokin uusi asiakastapaus. Oli aika alkaa kokeilemaan erilaisia asioita, josko jostain löytyisi uusi kipinä.

Ja monenmoista on kokeiltu. Firman joulujuhlissa olen yllättänyt kaikki esittämällä stand-uppia, kirjoittanut apteekkiaiheisen kirjan englanniksi, yrittänyt tehdä kosmetiikkavideoita youtubeen miehen tieteellisellä näkökulmalla, kirjoittanut ja esittänyt rap kappaleita apteekkielämästä (yksi jopa videoitiin firman sisäiseen käyttöön, jota ei valitettavasti saa jakaa julkisesti nähtäväksi). Näiden kokeilujen pohjalta kirjoittaminen on tuntunut siltä luontevimmalta tavalta tuoda julki omia mielipiteitään. 

Mielipiteitä on tosiaankin tuotu julki viime aikoina omalla työpaikallani. Olenkin tainnut viime aikoina olla melkoinen päänvaiva nykyisen työpaikkani intrassa, kun olen nostanut esille ongelmia yrityksen toiminnassa viikko toisensa jälkeen, Nyt vain odotellaan tapahtuuko mitään muutoksia. Lopulta päädyin siihen, että on pakko kirjoittaa muustakin kuin työpaikan ongelmista. Tässä sitä siis ollaan. Valmiina kokeilemaan sitä seuraavaa isoa uutta juttua elämän tiellä.