Aknen lääkkeetön hoito osa 4. Lierac sebologie
Lieracin väeltä ei löytynyt paljoa vetoapua syvemmän tuotetietouden osalta. He ohjasivat minut vain vilkaisemaan heidän tuotesivujaan. Vaikuttavat aineet oli osittain esitetty selkeästi, mutta valitettavasti kaikkien tehoaineiden kohdalla näin ei ollut. Oli siis taas aika kaivella netin syövereitä, josko sieltä löytyisi perusteita Lieracin esittämille väitteille. Valitettavasti kaikkien ainesosien vaikuttavuudesta ei löytynyt tietoa, koska Lierac ei suostunut paljastamaan mitä jotkut vaikuttavat aineet edes olivat INCI-listassa.
Sinkkiglukonaatti
Sinkki vähentää aknenäppylöiden tulehdusta ja estää talin eritystä. Sillä on myös suora vaikutus P. acnes bakteerien määrään sillä se estää niiden lipaasien toimintaa ja vähentää näin ollen niiden käytettävissä olevien vapaiden rasvahappojen määrää.
Sinkkiglukonaatin on todettu olevan tehokas jopa joitain antibiooteille resistenttejä P. acnes kantoja vastaan. Sinkkiglukonaatti näyttäisi myös olevan tehokas bakteereita vastaan pienemmillä pitoisuuksilla kuin sinkkioksidi.
Sinkkiglukonaattia on saatavilla myös suun kautta otettavina tabletteina ja sen teho saattaa joissain tapauksissa olla yhtä hyvä kuin suun kautta otettavat tetrasykliinit (antibiootti) aknen hoidossa. Tämän tehon saavuttamiseksi otettava sinkkimäärä aiheuttaa kuitenkin helposti ripulia ja jopa oksentelua. Siksi suun kautta otettavaa sinkkiä käytetäänkin yleensä vain aknen tukihoitona pienemmillä annoksilla.
Vihreä ja valkoinen savi (illiitti ja kaoliini)
Näitä savia käytetään poistamaan liiallista talia iholta. Savi tavallaan imee itseensä iholla esiintyviä epäpuhtauksia ja kun se huuhdellaan pois iholta, poistuvat myös sen imemät epäpuhtaudet ihon pinnalta. Savi saa tämän aikaan kahdella tavalla. Joko vetämällä puoleensa positiivisesti varautuneita molekyylejä tai 'vangitsemalla' aineita silikaattikerroksiensa väliin.
Vihreällä savella voi myös olla antibakteerista tehoa. Se kykenee tuottamaan bakteereille myrkyllisiä yhdisteitä. Joskaan vielä ei tarkalleen tiedetä mitä nämä yhdisteet ovat. On spekuloitu, että se voisi olla savessa esiintyvä hivenaine tai siirtymämetallien avulla aikaansaatu hivenaineen muuntuminen antibakteeriseksi yhdisteeksi.
On kuitenkin hyvä muistaa, että vihreitä savilajikkeita on useita ja niiden vaikutukset saattavat vaihdella saven hienojakoisuuden ja mineraalipitoisuuksien mukaan.
![]() |
| Erilaisia savivalmisteita on käytetty ihonhoidossa jo tuhansia vuosia. |
Kosteuttavat polysakkaridit
Tämä vaikutus välittynee riisitärkkelyksen (oryza sativa starch) kautta. Polysakkaridien kosteuttavan vaikutuksen (muun muassa vähentyneen veden haihtumisen ansiosta) lisäksi se imee itseensä ylimääräistä talia ja muodostaa iholle mattapinnan.
Maitohappo
Maitohappo kuuluu AHA-happoihin (alpha hydroxy acid) kuten glykolihappokin. Se on osa ihon luonnollista kosteutusjärjestelmää ja sitä käytetäänkin lisäämään ihon kosteutta. Se saattaa olla paremmin siedetty kuin glykolihappo, juuri luontaisen ihossa esiintymisen vuoksi.
Kuten glykolihappo, maitohappo kykenee heikentämään ihosolujen välisiä sidoksia, jolloin ne irtoavat toisistaan ja kuollut ihosolukko kuoriutuu.
Maitohapon määrää ihossa säätelevät useat erilaiset mekanismit ja sillä saattaa olla tärkeä rooli ihon tulehdusta vähentävänä aineena.
Bakuchiol (retinolia muistuttava aktiiviaine)
Bacuchiol kykenee vähentämään 5-alfa-reduktaasin muodostumista, joka on vastuussa testosteronin talineritystä lisäävästä vaikutuksesta. Se myös kiihdyttää sinkkiglukonaatin hillitsevää vaikutusta 5-alfa-reduktaasi-entsyymin toimintaan ja estää P. acnes bakteerin lisääntymistä. Sillä on todettu olevan synergistinen vaikutus salisyylihapon ja/tai bentsyyliperoksidin kanssa.
Bakuchiolilla on jonkin verran tulehdusta lievittävää vaikutusta, mikä välittyy muun muassa estämällä COX-1 ja COX-2 (syklo-oksigenaasi) entsyymien toimintaa. Lisäksi se toimii antioksidanttina.
![]() |
| Sebologie sarjan -tuotteita |
Kalamiinijauhe
Kalamiinin vaikutukset välittyvät siinä esiintyvän raudan ja sinkin avulla (Fe2O4Zn). Sinkkioksidia käytetään kuivattamaan aknenäppulöitä ja se saa kudokset tiivistymään/kutistumaan.
Rautaoksidia käytetään puolestaan parantamaan ihonvärin tasaisuutta. Yhdessä sinkkioksidin kanssa se myös suojaa ihoa haitalliselta sinivalolta.
Prebiootit
Parantaa ihon normaalin bakteeriflooran tasapainoa ja näin ollen auttaa vahvistamaan sen suojamuuria. Tämän enempää Lierac ei suostunut kertomaan, enkä myöskään selkeästi erottanut prebiootteja INCI-listasta.
Bambupuuteri, antipollution-agent, anti-seborrhea agent, pore-refining
Näistä en saanut kaivettua mitään tietoja, eikä Lierac suostunut myöskään kertomaan miten ne oikeastaan välittävät vaikutuksensa.
Atselaiinihappo
Tämä on käsitelty jo Keracnyl -sarjan postauksessa.
Glykolihappo
Tämä on jo aikaisemmin käsitelty Keracnyl-sarjan postauksessa.
Salisyylihappo
Tämän olen käsitellyt aikaisemmin postauksessa Aco spotless.
Lierac Sebologie tuotteiden vaikuttavat aineet:
Deep-cleansing scrub mask (sinkkiglukonaatti, salisyylihappo, vihreä ja valkoinen savi, polysakkaridit)
Keratolytic micro-peeling solution (sinkkiglukonaatti, salisyylihappo, glykolihappo, maitohappo)
Regulating gel (sinkkiglukonaatti, salisyylihappo, bakuchiol, prebiootti)
Localized concentrate (sinkkiglukonaatti, salisyylihappo, atselaiinihappo, kalamiinijauhe)
Persistent imperfections resurfacing double concentrate (sinkkiglukonaatti, salisyylihappo, bambupuuteri, glyseriini, glykolihappo, antipollution-agent, anti-seborrhea agent, pore-refining
)
Lähteitä:
Evaluation of the medicinal use of clay minerals as antibacterial agents - PMC (nih.gov)
(PDF) Dual Effects of Alpha-Hydroxy Acids on the Skin (researchgate.net)
Bakuchiol-in-the-management-of-acne-affected-Skin.pdf (researchgate.net)


Kommentit
Lähetä kommentti